sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ravintolassa: Greenz

Tajusin juuri, että oma blogi mahdollistaa oman elämänsä ravintolakriitikkona toimimisen.


Meillä tykätään käydä ulkona syömässä vaikka. Ravintolassa käyminen tuo vaihtelua elämään ja sekin on myönnettävä, että joskus on kiva syödä muiden laittamaa ruokaa. Mielestäni terveellisen syömisen ja ulkona syömisen ei tarvitse sulkea toisiaan pois, kunhan on tarkkana tilauksensa kanssa.

Olemme ottaneet kuusivuotiaani kanssa tavoitteeksi käydä läheisen kauppakeskustamme kaikissa ravintoloissa. Periaatteena on, että niin kauan kuin ravintoloita on kokeilematta, emme mene sellaiseen, jossa olisimme käyneet aikaisemmin. (Mäkkäriä meidän kauppakeskuksessa ei ole, mutta otamme vapaudeksemme skipata kokeilusta pitseriat ja Raxit ynnä muut pikaruokalat.)

Eräänä marraskuisena lauantaina suuntasimme lounasaikaan Greenz nimiseen salaattipaikkaan.

Kävin tutstumassa etukäteen paikan tarjontaan nettisivuilla.  Sivuilla on nähtävillä ainakin osa tarjottavista ruuista hintoineen ja ravintoarvotaulukoineen. Tästä ehdottomasti pisteet heille. Ravintolassa tarjoillaan lähinnä salaatteja, leipiä ja smoothieita.

Lapsen kanssa tilasimme salaatit. Isompi annos maksoi 10,50 ja pienempi 6,50. Tarjolla olisi mm. kana-, mozzarella-, feta-, vuohenjuusto- tai kalasaatteja. Salaattienkin ravintoarvot vaihtelevat huomattavasti, ja esim kaloripitoinen Caesar salaatti broilerilla sisältää huimat 850 kaloria.

Me tilasimme tällä kertaa katkarapusalaatit. Erittäin postiviista, että lapsille on joskus tarjolla jotain muutakin, kuin nakkeja, ranskalaisia, nugetteja yms. kelvotonta.



Ruokajuomaksi vettä, äidille myös kahvia. Kahvi oli varsin kitkerää. Ehkä tähän aikaan päivästä vaihtuvuus ei kovin suurta.

Ravintolan miljöö on melko tavanomainen. Vihreät muovituolit sopivat raikkaaseen imagoon, mutta kliinisyys hieman vaivaa. Ravintola sijaitsee ylikulkukäytävässä, jonka molemmat seinät ovat ikkunaa. Marraskuussakin päivänvaloa riittää sisälle, ja se jos mikä piristää mieltä.

Ruuhkaa ei ollut: lisäksemme ravintolassa oli vain toinen seurue, jossa oli äitejä lapsineen shoppailureissun lomassa lounastamassa.

Ruoka oli tavanomaista. Tällaista voisi helposti tehdä kotonakin. Annos ei sisältänyt erikoisuuksia, mutta vihannkset olivat rapeita ja tuoreita. Katkarapusalaatin katkaravut maistuivat hieman vetisiltä ja melko suolaisilta. Oliiviöljykastike oli pekkää oliviiöljyä. Oletin tilatessa, että sitä olisi jotenkin maustettu.



Leipä maistui hyvältä ilman levitteitäkin, mutta krutongit eivät säväyttäneet.

Lapsen annos oli sen kokoinen, että se riittäisi pieniruokaiselle aikuiselle. Aivan kaikkea lapsi ei jaksanut syödä, mutta muutoin annos näytti maistuvan.

Itse söin tietenkin kaiken, ja nälkäkin jäi, kuten aina.


Katkarapusalaatin ravintoarvot ovat 350kca, HH 28, P 26g.  En ole varma sisälsikö tämä leivän kaloreita, mutta kastikkeen kaloreita se ei ainakaan sisältänyt.

Greenz on ketjuravintolana ja niin sanottuna terveellisempänä pikaruokalana oivallinen valinta lounastajalle. Ruuan sisältöä ei tarvitse arvailla ja annoksen koontaan voi vaikuttaa itse. Toisaalta samanlaisia salaatteja saa koottua helposti ihan kotonakin.

+ päivänvalo, ruuan tuoreus ja konstailemattomuus, seura
- mielikuvituksettomuus, kliininen ympäristö, kahvin maku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti