Kaksi asiaa

Ensimmäinen.

Kun tuijotat yhtä nurkkaa tarpeeksi pitkään, sinusta alkaa tuntua, että maailmassa ei ole mitään muuta kuin se nurkka, ja että kaikki muutkin ehkä näkevät vain tämän nurkan.

Harrastin ennenvanhaan enemmän neulontatöitä kuin nykyään. Surffailin neulontablogeissa ja luin neulontalehtiä. Minusta tuntui, että neulonta on tosi in, ja kaikkialla. Nyt kun neulon enää harvakseltaa hiljaisissa yövuoroissa enkä käy neulontasivuilla netissä, ei neulonta vaikutakaan enää olevan kaikkialla.

En väitä, etteikö fitness olisi suositumpaa kuin ennen, mutta kokeilepa. Laita netti kiinni ja mene oikeiden ihmisten pariin. Et luultavasti tapaa kovinkaan montaa joka harrastaisi fitnesstä.

Toinen.

"Tuomarit tietävät aivan tarkkaan mitä he haluavat. Jos lavalla ei ole ketään, kuka vastaisi tätä halua, voi huonompikin kilpailija voittaa. Bikinissä katsotaan ensin naamaa ja bodyssä hartia-vyötärösihdetta." Näin sanoi IFBB:n tuomari Kati Alander. Ja Anna Virmajoki komppasi.

Viime vuoden fitness expon jälkeen harrastajapiireissä kohistiin. Liian laihat tai liian pehmeät kilpialija voittivat bikinikisoja! Mikä vääryys! Siellä oli lihaksikkaampiakin, sellaisia, jotka olivat tosi kireitä!

Ajattelen, että kunnon (lihaksikkuus ja kireys) korostaminen arviointikriteereinä harrastajien puheissa liittyy ajatukseen siitä, että paras urheilija voittaa kilpailut. Se, joka on tehnyt ja kärsinyt eniten.  Tämä liittyy siihen, että fitnesstä ei haluta nähdä kauneuskilpailuna, koska sellaisena se ei olisi harrastajien mielissä yhtä arvostettua. Fitness on elämäntapa ja uhraus, itsekurin mittari. Se on urheilua.

(Ristiriidan muodostaa se, että kunnon fitnesskisuli on hankkinut itselleen silikonit, tekoripset, rusketuksen ja tukan. Blogissa poseerataan huuli tötteröllä, täytettä niissäkin, tietty.)

Oma silmä kiinnittää bikinikisoissa huomion herkästi myös rakenteeseen, esiintymiseen, kasvoihin. Fysiikan tasapainoisuuteen. Pelkkää lihaksikkuutta tai kireyttä ei voi nostaa yksittäisenä asiana esiin parasta fysiikkaa etsittäessä.

Ylläolevaa kuvaa katsoessani ymmärrän hyvin, miksi nro 162 voitti kilpailut.

Silloin, kun kauan sitten aloin lueskella fintess-blogeja, kirjoittelijat olivat sellaisia mimmejä kuin Jutta Vento ja Johanna Koskinen. Näitä naisia arvostan edelleen korkeimmalle. Vuosien työtä, ymmärrystä yksityiskohtiin, ilman turhaa krumeluuria ja tykyttämistä.

Itse en ole urheilija. Muokkailen kehoa omaksi iloksi. "Kun en ole muutakaan saanut aikaiseksi niin päätin sitten lähteä mukaan tällaiseen."

Helmikuu

Diettiä takana kuukausi. Paino ei ole pudonnut kuin muutaman hassun kilon ja silti nälkä vaivaa usein. Omaan silmään kirirstymistä on tapahtunut ihan kivasti, ja Alonakin oli sitä mieltä, että olen kaventunut.

Tämä on hyvä näin: ei ole mitään syytä, miksi pitäisi pudottaa kiloja tappotahtiin. Toisaalta en pane pahakseni, vaikka ohjelmaan lisättäisiin aerobista tai kaloreita pudotettaisiin. Kisadietit ovat erikseen, näin muuten on tärkeintä se, että perustyytyväisyys ja tekemisen ilo säilyvät.

Helmikuussa on käyty nuotioretkellä. Sikamakkara ei ole kuulunut ruokavalioon kymmeniin vuosiin, mutta kalkkunamakkaraa saattaa joskus maistella. Siinä on kohtuulliset kaloriarvot, jotka saa hätätapauksessa tungettua omiin makroihin.

Oikeasti asia on niin, että sinappi on ainoa hyvä syy syödä makkaraa.

Tänään yritän selviytyä yövuoronjälkeisestä uupumuksesta.  Tässä manifestoituu täysin se, miksi väsymys lihottaa. Kokoajan tekisi mieli jotain, ja iltaa kohden varmasti pahenee. Kyllä kunnon yöuni parhaita keinoja painonhallintaan.

Edellisen postauksen kysymykseen: Kyllä meillä lapsetkin saavat syödä kuivaa riisiä, kanaa ja parsakaalia jos haluavat. Yleensä pyrin tekemään samaa ruokaa kaikille, mutta eihän se aina onnistu. Toisaalta en tee omista syömisistäni mitenkään kauhean suurta numeroa, joten kyselyjä ei lapsilta ole oikeastaan edes tullut. Ne ovat jo aika tottuneita, että tuo aina välillä hössöttää jotakin.

Lapsiinkin on onneksi saanut juurrutettua jotakin. Teini-ikäinen ottaa usein iltapalaksi raejuustoa ja pienin on hulluna salaattiin ja kaurapuuroon. Joka aterialla lautaselta tulee löytyä jotain vihreää ja joka päivä syödään aamupala, kaksi lämmintä ateriaa, välipala ja iltapala. (Meidän perheessä on kolme lasta, joista kaksi isointa on mieheni ja pienin minun.)

Helmikuussa on puuhasteltu muutakin mukavaa kuin grillattu. Olen käynyt Tampereella treenamassa valmentajan kanssa ja harjoittelemassa poseerausta. Sain tiimiin ikioman fitnessiskonikin, mistä olen iloinen. Osallistuin myös seminaariin, jossa olivat puhumassa kaksi Suomen kovinta, nimittäin Kati Alander ja Anna Virmajoki. Se taisi olla tammikuun puolella. Siitä ehkä lisää joskus myöhemmin.