lauantai 30. marraskuuta 2013

Pari sanaa eväsrasioista


"Syön ihan normaalisti puhdasta ja terveellistä ruokaa, olen kaikkiruokainen ja syön esimerkiksi kaksi lämmitnä ateriaa päivässä, kuten muutkin ihmiset. En laske kaloreita enkä punnitse mitään mutta toki vältän kovin runsasrasvaista ruokaa. Voin kuitenkin syödä joskus kesällä grilliruokaa ja esimerkiksi vieraisilla tarjolla olevia ruokia, mitään eväslaatikoita minulla ei tulla näkemään, Kati kertoo ruokavaliostaan. [---] Se on totta, en todellakaan käytä mitään lisäravinnetuotteita, en palautusjuomia, treenilatureita enkä mitään muutakaan. En usko ylensmääräisen proteiinin nauttimisen olevan tarpeen saati terveellistä, normaali kiinteä monipuolinen ruoka antaa varmasti riittävästi proteiinia normaalikokoiselle naiskilpailijalle."


Kati Alanderin haastattelu, FitBody 3/2013


"Punnitse ruokani aina gramman tarkkuudella. Proteiini on lihasmassan rakennuksessa tärkeintä. [---] Toinen tärkeä tekijä on tasainen ruokarytmi. En jätä koskaan aterioita väliin, etenkään aamupalaa. Laitan vaikka kellon soimaan, että muistan syödä kahden, viimeistään kolmen tunnin kuluttua viimeisestä ateriasta, oli nälkä tai ei. [---] Kun on aterian aika, syön siellä missä satun olemaan. Reissatessani pakkaan punnitut ruoka-ateriat kylmälaukkuun."


Anna Virmajoki "Mitä söin tänään"-palstalla, Fit 9/2013


Tässä kuvassa fitnesskilpailija eväsrasian kanssa koitoksen jälkeen 2013 Fitness Expossa.



























Itse en ole fanaattinen ruokieni suhteen, koska en ole dietillä. Kannan eväsrasioita mielelläni töihin. Ja silloin, kun käyn Tampereella treenaamassa, ovat eväät myös mukana. On helpompi syödä valmis ateria kuin alkaa pähkäilemään, mistä löytäisi sopivaa syötävää.

Noudatan tällä hetkellä ruokavaliota. Ateriat kokoan yleensä mallin mukaan, mutta myös poikkeuksia teen. Pyrin kuitenkin varmistamaan, että päivittäiset kalorit eivät ylitä 2300. Tällä ruokamäärällä ja neljällä treenillä viikossa paino pysyttelee samassa.

En järjestää massiivisia ruokatalkoita kerran viikkoon vaan valmistan ruokaa mielelläni joka päivä, sillä nautin siitä.

Tärkentä on, että löytää oman tapansa. Samaan lopputulokseen on useampia teitä, minkä todistaa esimerkiksi se, että alun lainauksissa esiintyneet Anna ja Kati kilpailivat molemmat tänä vuonna Olympiassa, joka lienee arvostetuin fitness- ja kehonrakennuskilpailu maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti