Toisenlainen juttu

Kävin viime viikolla mökillä yksikseni. Lämmitin takkaa, kävin pitkällä metsäretkellä. Saunaa en lämmittänyt, koska en jaksanut tehdä avantoa. Aamulla satoi lunta niin, että pelkäsin jääväni saarroksiin, jollen lähde kotiin. Reissu jäi lyhyeksi, harmitti.

Aika mökillä oli kuin seisahtunut. Tuoksu muistutti hellepivistä, kellokin oli kesäajassa. Jostain syystä ensimmäisellä mökkireissulla keväisin löytää aina kuolleen linnun. Viime vuonna se oli saappaassa ja sitä edellisenä kesäkeittiössä vanhassa lasisessa säilyketölkissä, nyt nurkassa kuistilla. Oikeastaan linnusta oli jäljellä enää vain siipi ja kasa höyheniä, mitä lie lopulle tapahtunut.

Illalla paleli. Vaikka lämmitin takkaa ja laitoin patterit päälle, oli tuvan seinustalla vain kahdeksan astetta. Koko talven kylmänä seissyt mökki lämpiää hitaasti. Petitvaatteet olivat viileitä, kääriydyin niiden alle kahdessa vaatekerroksessa, villasukissa, lapasissa, pipossa ja kaulaliinassa.

Minua ei oikeastaan koskaan pelota luonnon keskellä. Tänä yönä huomasin kuitenkin liiketunnistinvalon menevän mökinkulmalla päälle ja pois. Mietin mikä siellä mahtaa kulkea. Varmasti tuuli heilutteli männynoksia, mutta entäs, jos se olisin varas? Ovikin oli jäänyt lukitsematta.

Jätin television päälle ja menin peiton alle. Nukahdin. Aamulla televisio oli sammunut ja minulla oli kuuma. Tupa oli vihdoin lämmennyt.

Keitin kahvia ja söin jälkiuunileipää. Ohutta ja kovaa. Sellaista, jota ei saa edes leikattua puoliksi.

Sitten laitoin isän kumisaappaat jalkaan ja kävelin metsään. Kävin kaikissa lempipaikoissani. Suolammella. Venepoukamassa. Kuljin sinne, tänne. Yhden kauniin metsäkaistaleen oli aukkohakkuu syönyt. Sellaista se on.

Satoin rätin kokoisia hiutaleita. Vielä eilen oli kevät.

Tuijotin venepoukamasta jäälle. Se lähtee ehkä kahden kuukauden päästä. Sulaa ensin rannasta ja lohkeilee isoiksi lautoiksi, sitten pienimmiksi, lopulta hileeksi. On rauhoittavaa istua laiturilla tökkimässä jäämurskaa kepillä, vaikka onkin aikuinen.

Kuljin kuusimetsän kautta takaisin mökipihaan. Suurten puiden alla ei ollut enää lunta, sammal oli syvänvihreää.

Menin mökkirantaan vaikka olin aluksi ajatellut, että en menisi sinne ollenkaan. Ehkä siksi, että se olisi liian haikeaa. Saunan seinustalla olivat halot sievässä rivissä kuivumassa. Ylempänä riippui rähjäinen onkivapa. Hyvällä tuurilla sillä saa särkiä laiturinnokasta, joskus ehkä ahvenenkin.

Pienen varastoleikkimökin ovi oli lukossa, enkä saanut sitä auki avaimella. Kirvestä ei löytynyt kuistille jääneestä vanhasta arkustakaan, siellä olivat vain kalaverkot. Mietin, miksi isä oli jättänyt ne siihen? Kalaverkot pitäisi säilyttää lukkojen takana. Ajattelin, että veisin arkun kotiin. Se oli siniseksi maalattu ja sievästi kulunut, sopisi meidän olohuoneeseen.

Tuijotin sisään saunakamarin ikkunasta. Sielläkin aika oli paikallaan, vaikka kuulin selvästi kellon tikittyksen oven läpi. Sellaista ääntä olen aina pitänyt rauhoittavana.

Lopulta seisoin laiturilla. Järvi oli paksussa jäässä. Istuin laiturin päähän ja laitoin jalkani jään päälle. Kesällä siinä heilutettiin varpaita vedessä, tietenkin. Sudin jään pintaa jaloillani, lumipeitteen alla se oli kirkasta ja sileää. Jos tuohon hakkaisi avannon, siinä menisi aikaa.

Ajattelin hetken, millaista olisi kulkea jään päällä vastarannalle. Noin vain nousisi siitä seisomaan, ja kulkisi. Mutta enhän minä sellaista tee.

Menin takaisin mökkiin. Pakkasin vähät tavarat kassiin, tyhjensin jääkaapin, jätin kuivat elintarvikkeet kaappiin odottamaan ja lakaisin hieman. Takan edustalla oli mustaa nokea ja puusilppua, muuten oli siistiä.

Napsutin sähkön kiinni ja panin oven lukkoon. Avainta säilytettään ovilaudan päällä. Myöhemmin piti vielä tulla tarkistamaan, että sähkö oli varmasti pois ja oli lukossa. Sitten kuljin pienen matkan metsätietä autolle ja ajoin kotiin. Metsätien vastasataneella lumella oli helppo ajaa. Maantiellä valkoinen lumi oli muuttunut harmaaksi sohjoksi.

Kotituomari iskee: Arnold 2014

Myönnän, mä olen hulluna fitnekseen.

Sen lisäksi, että tykkään käydä salilla ja haaveilen salaa osallistuvani kisoihin, on kisojen seuraaminen erittäin viihdyttävää puuhaa. Kotituomarointi on hauskaa!

Menneenä viikonloppuna käytiin suuren meren takana toiset vuoden suurimmista kisoista itsensä Arnoldin johdolla. Tässä muutamia omia huomioita ja suosikkeja kisoista.

Aloitetaan Bikinistä ja Nathalia Melosta, joka on jokaisen vakavastiotettavan bikinikilpailija esikuva ja suosikki. Kun postaa blogiinsa kuvan Nathaliasta, ja kertoo tavoittelevansa samanlista fysiikkaa, täytyy samaan hengenvetoon todeta, että suomalaiset tuomarit eivät tiedä ollenkaan mitä tekevät ja että täälläkin pitäisi mennä lihaksikkaampaan ja kireämpään suuntaan bikinissä.

Omasta mielestäni on hyvä, että bikini- ja body fitness eroavat toisistaan muutenkin kuin kisa-asun ja poseerausten suhteen, joten nykylinja (mikä se sitten lieneekään) ei aiheuta niin suurta kammoksuntaa kuin useimmissa.

(Tämä kuva Olympiasta.)

Omissa silmissäni Nathalia on käsinyt jonkinlaisen inflaation. Pelkällä pepulla ei pitkälle pötkitä, vaikka bikini-sarjassa se varsin suuressa osassa onkin. Mielestäni minkään ruumiinosan ei pitäisi dominoida liikaa. Varsinkin liikkuvassa kuvassa tulee hyvin esille se, että Nathalialla ei ole kovin kapea vyötärö. Tai on, mutta sivukuvasta se on paksu, ja pullottaa välillä ikävästi. Omaan makuun hartiatkin saisivat olla leveämmät. Esiintyjänä erinomainen.

Bikini-sarjan voitti tänä vuonna Ashley Kaltwasser. Olen hiemna hitaastilämpenevää sorttia, ja minulla keskitikin aika pitkään hoksata, että mikä tässä naisessa on  niin ensiluokkaista, että hän voittaa sekä Olympian että Arnoldin.

(Tämä kuva Olympiasta.)

Ahleyllä on todella pikkuinen keskivartalo, leveät hartiat ja alakerrassa juuri sopivasti lihasta. Stailaus on myös onnistunut: se on aikuismainen ja tyylikäs, eikä sellainen halpa barbie-look, joita usein bikinikisoissa näkee. Ashley muistuttaa minusta rakenteeltaan hieman suomalaista Sara Backia ja stailauksen puolesta myös ihanaa Alonaa.

Kisoissa nähtiin tietenkin myös meidän oma Anna. Tässä kuvassa toisena vasemmalla.

Anna on todella kunis ja hyvä esiintyjä, mutta tulee tuskin koskaan sijoittumaan aivan kärkisijoille amerikankahinoissa. Nimi merkitsee näissä kisoissa. Toisaalta Anna pärjää Euroopassa paremmin myös siksi, että täällä arvostetaan enemmän lihaksikkuutta ja kireyttä myös bikini-sarjassa. Annalta toivoisin näkeväni tulevaisuudessa jonkinlaista lookin uudistamista. Rakenteen puolesta hartia-vyötärö-lantio-suhde on erinomainen, mutta selkä on suomalaiseen tapaan pitkä ja jalat lyhyet. Tatuoinnit eivät mielestäni sovi fitness-kilpailijoille, sillä ne häiritsevät kokonaisuutta ja vievät huomiota, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Tässä liikkuvaa kuvaa, tästä tulee hyvin esille esim. tuo Annan pitkäselkäisyys ja Nathalian pömppövatsa. (Video kannattaa ehdottomasti avata isommaksi Youtubeen.)

Kaikinensa bikiniä enemmän minua viehättää figure-sarjan fysiikat. Tässä lajissa lihasta on enemmän ja kilpailijat ovat kireämpiä. Poseeraus on myös aivan erilaista kuin bikinissä.

Kuvien ei kuitenkana pidä antaa hämätä. Kilpailijat näytävät todella isoilta, mutta todellisuudessa he ovat hyvinkin pieniä. Kyseessä on illuussio, joka saadaan aikaan hyvin pienellä rasvaprosentilla.

Candice Keene vei ansaitusti nämä karkelot.

Tämän vuoden Arnoldissa en valitettavasti nähnyt mitään itseäni suuresti sykäyttänyttä figuressa.

Oikealla Kandice Lewis, jonka fysiikassa on jotakin hyvin miellyttävää, jopa epäluonnollista.

Suomesta kilpailemassa oli Kati Alander, joka ei myöskään sijoittunut kärkisijoille.

(Kuva Olympiasta.)

Katilla on huippu yläkroppa, mutta alakerrassa on ongelmia. Etureidet ovat hyvin dominoivat, kun taas taka-osasto jää jälkeen. Toisaalta myös yläkerrassa olkapäät ovat dominoivat suhteessa vaikkapa leveän selkälihakseen. Raikkaampi stailauskin voisi tehdä terää. Hieno suoritus päästä näihin kisoihin, kuitenkin. Ja ihmisenähän Kati on aivan hurmaava.

Tässä sitä sitten itsellekin motivaatiota. Innolla odotuksissa kevään Fitness Classic, joissa päästään sitten ihan paikanpäälle kotituomaroimaan kotimaan fitness-väki.

***

Jonkun mielestä saattaa kuulostaa kamalta, kun ihmisiä arvostellaan tähän tapaan, mutta haluan huomauttaa, että arvostan suuresti jokaista, joka kilpalavoille nousee, oli hän sitten amatööri tai ammattilainen. Kovaa työtä tuollainen vaatii, itsestäni ei välttämättä siihen koskaan ole. Arvostelu ei mene koskaan persoonaan tai ihmiseen, vain kisasuoritukseen.